Kiitos Ghana.

Viimeisen postauksen ja kaiken kokoamisen aika.

Nyt on oltu tasan 13 päivää Suomessa ja nyt toisen viikon puolella kotiinpaluushokki on alkanut helpottaa hitusen. Mutta voi pojat kun koko kotiinpalu oli/on hankalaa.

Kotona asiat on samalla tavalla pohjimmiltaan, mutta jotain ulkoisia asioita on muuttunut.
Puolessa vuodessa elämät on täällä mennyt eteenpäin, mutta tavallaan ei.
Hirveesti on tapahtunu mutta tietyllä tavalla kaikki näyttää samalta. 

Fiilikset on tosi hämmentävät. Ristiriitaset. Mietin että johtuukohan se ehkä siitä miten Suomi-Siiri ja Ghana-Siiri yhtäaikaa koittaa nähdä tuttuja paikkoja. Ennen Ghanaa ollut Siiri meinaa automaattisesti tulla takaisin, mutta Ghanan jälkeinen Siiri taas näkee samalla aikaa kaiken uusin silmin ensimmäistä kertaa.
Välillä tuntuu, että meinaan loksahtaa entiseen takaisin, koska kaikki tuntuu niin samanlaiselta ja tuntuu että en ehkä ollutkaan koko Ghanassa. Yhtäkkiä tuntuu vaan niin kaukaselta koko ajatus siitä. Tuntuu että täytyy jotenki taistella unohdusta vastaan, mutta kuitenki tajuan että ei se muutos mikä mussa on jo tapahtunu lähde minnekään ja se on fakta että olin Ghanassa eikä ne muistot sieltä katoa mihinkään. Se on vaan tätä. Kulttuurishokkia? Kestää vähän aikaa että tajuan mikä paikka mulla täällä nyt on tällasena 'uutena' ihmisenä, näitten ihmisten ja ympäristön kanssa.

--- 

Viimeisten parin kuukauden aikana Ghanassa, -niin kuin täällä kerroinkin-, pohdin paljon kotiintuloa ja että mitä siitä tunnen ja välillä kotiintulo tuntu ihan ookoolta. Kuitenki ku lähtö läheni, viikko viikolta tuntu enemmän vaan siltä etten halua lähteä. Erityisesti jäähyväiset lasten ja koko projektin ihmisten sekä kavereiden kanssa oli mulle hankalat ja sitten kun piti Lilille ja Mariekelle sanoa heipat lentokentällä, oli se kaikista hankalinta. Niistä kahdesta tuli mulle ku kaks uutta siskoa.


Oonki ollu ihan hirveen onnekas koko reissun ajan, sillä missään vaiheessa mulle ei tullu varsinaista koti-ikävää ja muutenkin kaikki yleisesti meni tosi hyvin, oli se sitten oman asenteen tai jonkun muun takia, en tiedä, mutta olin enemmän tai vähemmän onneni kukkuloilla koko puolen vuoden ajan! En kadu yhtäkään kuluttamaani senttiä siihen että pääsin Ghanaan lähtemään. En mitään.

💖

---

Tottakai kaikki ei ollu kokoajan mahtavaa, niinku elämässä nyt ei yleensäkään oo.
Oli tylsää ja ei ois huvittanu mennä töihin, malaria oli kamala, riidat ihmisten kanssa ei ollu kivoja, projektin sisäisten ongelmien kanssa meinas mennä hermo, lomalla oli pelottavia kokemuksia ja muutenkin eteen heitettiin semmosia juttuja koko ajan, että suurimman osan ajasta keikuin mun mukavuusalueen rajoilla ja sen ulkopuolella ja sillon ei ollu itsellä rauhallinen olo.
Loppujen lopuksi kuitenki juuri sen takia, että sain kasvatettua omaa mukavuusaluetta isommaksi, että sain haltuun uusia alueita itsestä, teki noistakin kokemuksista kullanarvoisia. Niinhän se menee että hankalista asioista oppii eniten.

Siinä mielessä just kaikki kliseet siitä, miten tällaset kokemukset (/matkustelu yleensäkin) auttaa löytämään itsensä ja oppimaan itsestä niin paljon uusia asioita, on totta. Ainakin mun kohdalla.

Yks uskomattomimmista asioista itelle oli myös se, miten tein meidän pienestä huoneesta kodin, tietynlaisen turvapaikan, itselle. Tein kodin Ghanaan. Sain uuden erilaisen perheen ja uusia ystäviä. Sopeuduin ja opin elämään täysin erilaisessa kulttuurissa ja ympäristössä. Opin kahta uutta kieltä (joskin haaveilin oppivani vielä vähän enemmän twitä) ja voitin pelkoja, epäluuloja ja rikoin omia rajoja. Itkin ja nauroin. Nautin elämästä. Oikeasti nautin. 
Ghanaan lähteminen oli ja tulee olemaan yks mun parhaista päätöksistä tässä elämässä.


Kiitos Ghana. Mä palaan pian.

North

Heinäkuun viimeisen viikonlopun väsyttävän end-year campin jälkeen maanantaina 31.7 alko mun ja Marieken pohjosen seikkailut. Ku mutkilta matkassa ei taaskaan vältytty 😁.

Heti siis reippaina herättiin maanantaiaamuna viideltä, että päästään ajoissa meidän määränpäähän Tamaleen. No, mentiin sinne mistä meidän pikkubussi lähti ja ostettiin lippu ja istuttiin bussiin. Siinä sitte meni tunti jos toinenki ootellessa että bussi täyttyis että se pääsee lähtemään. No, lopultahan sitte matkaan lähettiin 8h päästä ja seuraavat 8h meni matkassa. Hostellille päästiin neljää minuuttia ennen puolta yötä ja sen jälkeen ne ei ois enää ottanu ihmisiä sisään. Sitten käviki ilmi että niillä oli enää yks yhen hengen huone jäljellä ja no ei kai siinä sit ku nukuttiin kahestaan yhen hengen sängyssä, ku se yks yö meiän siellä oli tarkotus vaan viettää.

Seuraavana aamuna herättiin seittemältä ja lähettiin hakemaan trotroa kohti Larabangaa, koska oli alkuperäsen suunnitelman mukaan tarkotus viedä tavarat ensin sinne jonnekki hostelliin ja mennä sieltä sit Moleen (Mole National Park) safarille ja tapaamaan meiän kaveria joka siellä oli sattumalta myös. Trotro täytty hyvin ja oltiin iloissaan ku päästiin lähtöön ihan ajoissa, mutta sitten parin tunnin matkanteon jälkeen se auto menee rikki. Sit istutaan siellä tienreunassa reilu 1h kun sitä koitetaan korjata. Sit päästään taas lähtöön, mutta eiköhän 5min jälkeen se taas lasahda ja siinä vaiheessa alko vähän tulla paineita, kun Molessa oli tarkotus olla viimeistään kolmelta ja kello oli jo yks. Sillon yks ystävällinen mies meiän trotrosta yhtäkkiä tulee meidän luokse taksikuskin kanssa joka lupas viedä meidät suoraan Moleen ja vieläpä halvemmalla mitä muut taksit (tarkistettiin myöhemmin tämä tieto ja ihan oikein se oli). Siitä sit vaihdettiin lennossa suunnitelmaa, et mennäänki yöksi Mole Motelliin, vaikka se oliki kallis, mutta siinä tilanteessa se oli vaan järkevin vaihtoehto.
Päästiin perille ja tavattiin meidän kaveri ja syötiin (jollon kävi semmonenki juttu, että paviaani kävi varastamassa Marieken ranskalaiset) ja ehittiin ajoissa auto-safarillekkin sinne puistoon.
Safarista mulla ei oo oikein edes sanoja, muuta kuin että siellä oli ihan uskomattoman kaunista. Antaa kuvien puhua puolestaan!

pahkasika

Paviaani ja sen vauva

Antilooppi

Korppikotka

Kesken safaria alko kauhee ukkonen ja kastuttiin ihan läpimäriksi kaikki.. Sillon kävi ensimmäisenä mielessä että nyt ois kiva päästä käymään saunassa 🙈 

Tiistaipäivä oli siis ihan tosi pitkä ja väsyttävä, mutta loppujenlopuks myös tosi antoisa. Oltiin siellä motellissa yks yö ja seuraavana aamuna mää (Marieke jäi nukkumaan, koska se oli liian poikki) heräsin yksin seittemältä ja menin vielä kävelysafarille, jollon ei ihan hirveesti eläimiä nähty edellisen illan kovan sateen vuoksi, mutta oli silti ihana vaan vaeltaa ympäri metsiä. 

Tuolla lammessa jos joku spottaa pienen mustan pisteen, nii siellä näkyy krokotiilin silmät 😃

Keskiviikkona vaihettiin taas suunnitelmaa jo toiseen kertaan siitä, mihin haluttiin mennä Molen jälkeen. Alunperin oli tarkotus mennä Wa:han, mutta se suunnitelma hylättiin, koska oltais käyty mm. sellasessa hippo sanctuaryssä, mutta just ennen ku lähettiin, niin luettiin että niitä virtahepoja ei sadekaudella näy. Sit päätettiin että mennään Bolgatangaan, joka on Ghanan pohjoisin kaupunki Burkina Fason rajalla. No sitte päätettiin lopulta että mennään vaan takas Tamaleen ja ollaan siellä loppuaika, että koko loma ei mee vaan trotroissa istumiseen ja matkastressailuun. Sitte matkattiin siis sujuvasti takas Tamaleen ja eriin mut tosi kivaan guest houseen (Catholic Guest House, suosittelen!). Loppu keskiviikko vaan rentouduttiin siellä, kun edelliset paripäivää oli niin hulluja.

Torstailta mulla ei oo kuvia, vaikka hirveesti haluaisin että ois, koska vietettiin koko päivä kierrellen Tamalea, joka oli ihan älykiva kaupunki! Niin erilainen ja hiljasempi ja jotenki rauhaisampi ku vaikka Kumasi. Tosi kaunis. Rakastuttiin Marieken kanssa pohjoseen! Ja siis niinku kaikkialla sanotaan, se on ihan totta että pohjonen on ku eri maa muun Ghanan kanssa, eikä se johdu pelkästään siitä että pohjosessa vallitseva uskonto on Islam. Ihmisetki jotenki reagoi meihin eri tavalla ku muualla..

Perjantaina taas herättiin viiden jälkeen aamulla taas tarkotuksena ottaa ihan oikee iso bussi takas kotiin, mutta kun sinne asemalle sit päästiin aamulla, meille sanottiin että lippuja ei enää oo, bussi on täynnä. Seuraava bussi ois lähteny illalla ja ei vaan millään suostuttu hyväksyyn sitä että pitäs oottaa niin kauan ja sitten olla kotona taas ihan turhan myöhään. Siispä käveltiin ympäriinsä ja kyseltiin kaikilta oisko jotain keinoa miten pääsis Kumasiin näin aamulla ja n. puolen tunnin etsinnän jälkeen löydettiin trotro ja päästiin ku päästiinki liikkeelle joskus seittemän aikaan ja matka suju ihan hyvin kotiin asti 😊.

Projects

Projekti nro 1: Maalaus

Ennen ku minä ja Marieke ees saavuttiin meidän projektiin, Lilillä oli heränny ajatus yhestä projektista minkä se halus toteuttaa ennen sen lähtöä.
Ja se projekti vaati pensseleitä, maaleja, sekä käsipareja niin isommilta ku pienemmiltäki.



Heinäkuun eka viikonloppu meillä siis meniki työn touhussa maalatessa kolmestaan käytävää, jossa on mm. nursery ja täällä asuvien lasten dormitoryt. Maalattiin käytävää niin pitkälle ku maaleja riitti, ja päästiinki melkein loppuun asti käyttäen eka taivaansinistä, sit vaaleanpunasta ja sit vielä vaaleanvihreetä.

Maanantaina meillä oliki vielä vapaapäivä koska oli Republic Day, joka on siis public holiday.  Käytettiin siis vielä sekin päivä hyväksi ja otettiin lapset mukaan maalaushommiin, niinku suunnitelmiin kuulu. Kaikki ei kuitenkaa menny niin sujuvasti ku oltais haluttu, koska lapset oli koko ajan tunkemassa käsiä maalipurkkeihin ja koskemassa pensseleihin ja yrittämässä sotkea (ja sotkemassakin, niinku saan tyyliin vieläki joka päivä huomata uusia maalijälkiä millon missäki) paikkoja.
Mutta anyway, nyt on lasten, meidän ja Naomin kädenjäljet ja nimet seinään ikuistettu!

Projekti nro 2: Vessapaperirullakiikarit

Tai vessapaperirullakamerat, niinku lapset ne ymmärsi. Tää projekti oli siis ihan mun tuntien sisältö kokonaisen viikon ajan eri luokkien ajan.

Ensin keräsin about 4 kuukauden ajan vessapaperirullia meidän jäljiltä, ja niitä piti kerätä paljon, koska halusin jokaselle lapselle 2 rullaa. Lyhyellä matikalla se teki siis 52 vessapaperirullaa + mulle myös 2 ja muutama ylimääränen varalta, koska lapset 😃.. Ja kaikki tuli käyttöön.

Toinen vaihe oli tuunata rullat tunneilla, joka oli (onneksi) mukavaa puuhaa lapsille.

Kolmanneksi liimasin kunkin 2 rullaa yhteen. Tän tein siis yksin, koska en ois kyllä luottanu lasten käsiin sitä yhtä ainutta liimaa minkä löysin käsiini sieltä länsimaalaistyylisestä ostoskeskuksesta Shopritesta. 

Lopuksi vielä tein kaikille kiikareille kaulanauhat ompelulangasta. Senkin tein yksin koska oli vaan yks neula ja yks lankakerä. Harmittaa ku ei voida yhessä askarrella lasten kanssa yhtään enempää, kun ei oo materiaaleja.. Nyt ne kuitenki ainaki sai seurata mua ku askartelin niitä 😊.

Täytyy sanoa että oon aika ylpee itestäni opena, vaikka ei tää nyt mikään luovuuden huippu ollukaan!




Sitte laitan tähän loppuun vielä muita kuvia mitä tuli otettua koulussa tällä viikolla 😊

Mun pienet 3. luokkalaiset 💛

Mun rasavillit 4. luokkalaiset (joista 2 on tässäkin vaiheessa jo hyppimässä jossain muualla) 💜

Mun iteppäinen 5. luokka 💙

Mun hauskat ja coolit 6. luokkalaiset 💗

Mun (vaikka en näitä opetakkaan) niiin isot ja coolimpiaki coolimmat J.H.S:laiset

selfie 😂

💗