Sopeutumishommia

On tääki ku en saa päiviteltyä ku 2 viikon välein, mutta lupasin itelleni että en aio ottaa ylimäärästä stressiä tästä, koska pää tulee olemaan ja on jo täynnä kaikkea muutaki anyway. Ois kuitenki paljon asioita mielessä mistä haluaisin kirjottaa, joten varmaan kategorioin niitä vähän eri postauksiin.

Oon nyt ollu Ghanassa 3 viikkoa ja projektissa 2 viikkoa. Toisaalta aika ei tunnu menevän mitenkään erityisen nopeesti, mutta tuntuu että ekasta Accra viikosta on ikuisuus koska siellä kaikki oli kuitenki niin erilaista vielä. Toisaalta taas täällä projektissa oleminen on tuntunu muutamalta ihan tosi pitkältä päivältä. Joskus myös tulee melkein hätä, että ku viikon päästä oon ollu täällä jo kuukauden, enkä oo tehny vielä oikein mitään? Vaikka oon kokenu ja tehny jo vaikka mitä, paljon enemmän ku oisin vaikka Suomessa 3 viikon aikana pystyny. Mutta kärsivällisyyttä Siiri. Kyllä sää ehit oppia ja ehit nähä ja ehit nauttia ja tuntea. Patience is the key here.
Toiseksi motoksi meillä Marieken kanssa on muodostunu "we'll get used to it", niin kuumuuden, torakoiden, moskiittojen ku senki kanssa että täällä on tosi tärkeetä ja tervehtiä vastaantulevia ihmisiä ja kysyä miten menee. Ja vastata sit siihen että hyvin menee. Aina. Vaikka joskus pitkän päivän jälkeen ei ollenkaan jaksais näin suomalaisena välittää semmosista.

Minä ja Marieke "koulupuvuissa" (= musta hame ja valkoinen/sininen paita)

Tässä postauksessa voisin kertoa vähän, millasta täällä on ollu asua nää ekat pari viikkoa ja millanen ympäristö täällä on. Koulusta ja töistä en vielä hirveesti pysty kertomaan koska tuli pari muuttujaa (= pikku kuumeilua ja jo toinen sairaalareissu Ghanassa 2 viikon sisään hillittömän nenäverenvuodon takia) jotka sekotti koko töitten alotuksen, mutta ens viikolla mun ois tarkotus pitää ensimmäiset Creative Arts tunnit! Siitä sitten lisää erillisessä postauksessa ku oon jotenki saanu tartuttua koulun rytmiin kiinni.

Vasemmalta oikeelle: Marieke, Paulina ja Lili. Paulina ehti tosin lähteä jo muutama päivä sitte.

Meillä täällä Columbus orphanagessa asuu meidän ja Naomin ( vastaa lähes kaikesta täällä.) lisäksi n. 20 lasta, joiden kaikkien nimiä en kyllä vieläkään millään muista, mutta kyllä mä vielä. Tässä koulun ja meidän huoneitten takana/vieressä on kirkko, joka pitää tosi isoa ääntä ihan joka ilta, mutta päivisin aina maanantaisin, keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Joskus herään yöllä puol kolmen aikaan ja kuulen edelleen huutoa kirkon suunnalta, mutta yleensä oon päivän jälkeen niin puhki, että nukun kuuroilla korvilla läpi yön. Kiinnostais kyllä tietää, mitä siellä oikein tehään 4h, joku sunnuntai me mennään kyllä kattomaan mitä siellä oikein tapahtuu.

Hetkeä ennen myrskyä, joita on viime päivinä ollu iltasin aika paljon. Voisin istua ulkona ja kattoa sitä salamointia ikuisuuden.

Kuukin roikkuu.

Ollaan käyty myös pari kertaa tässä parin viikon aikana Kejetia marketilla, mikä on varmaan väsyttävin paikka missä oon ikinä käyny, koska se on niiin täynnä kaikkea. Pystyt ostamaan sieltä mitä ikinä haluat, se on täynnä värejä, täynnä ihmisiä, trotroja ajaa kaikkien keskellä ja sun pitää yrittää puikkelehtia siellä ihmisten ja autojen ja kojujen seassa ilman että kukaan tarttuu sua kädestä että joudut sun seurueesta eroon. Mutta kaikesta siitä väsyttävyydestä huolimatta se on kyllä ihan must see paikka koska se jos mikä on elämää täynnä.

Kuva on googlesta, mutta tästä saatte käsityksen.

Pyykit täällä pestään käsin ja se on kyllä rankkaa, varsinki, ku ulkona on on niin kuuma aina. Kuumuus sekä hygieniatason lasku onki mulle varmaan hankalimmat kulttuurishokin aiheet tällä hetkellä täällä. Täytyy muistaa juoda paljon ja koko ajan vettä ja kestää hikistä oloa ja hikeä kaikkialla. Ja se että kaikki mitä syöt tai juot on vähintäänki lämmintä. Sit täytyy kestää se, ettei pysty pesemään käsiä saippualla niin useasti ku haluais. Nyt ku mietin mun käsien pesun määrää kotona Suomessa ja täällä nii Suomessa oon kyllä ollu melkeinpä pakkomielteinen koko käsienpesun kanssa. Enpä semmostakaan koskaan tullu ajatelleeksi. Joskus hankalalta tuntuu myös se, etten ymmärrä twitä vielä ollenkaan, joten lapsia on välillä hankala ymmärtää, sekä aikusia, jotka ei osaa englantia. Haluaisin kovasti oppia sitä kieltä, mutta tällä hetkellä tuntuu, että oon oppinu enemmän saksaa, ku twitä 😄.
     Nyt kuulostan jotenki kauheen negatiiviselta, mutta ajattelen näitä ihan positiivisessa sävyssä, koska koen, että mulla on aika hyvä asenne kaikkea kohtaan mitä täällä koen. Ja just tällasta tulin tänne hakemaan. Pois kaikesta tutusta ja normaalista. 3 viikkoa täällä ja osaan arvostaa jo niin paljon asioita erilailla.

Koti-ikävä ei oo ehtiny yllättää vielä muutenku siinä muodossa, että mulla tekis ihan hirveesti mieli koko ajan ruisleipää, jossa on päällä juustoa ja tuoretta kurkkua. Ja en ees syöny kotona ruisleipää usein, nii tuli vähän yllätyksenä että asia, mitä mulla tuli ekana täällä ikävä, oli ruisleipä 😂.

Nyt meillä on menossa meidän eka loma täällä olon aikana, koska maanantaina on 6th of March eli Ghanan itsenäisyyspäivä ja Ghana täyttää 60 vuotta. Maanantaina ei siis oo koulua eikä myöskään tiistaina. Vaikka en vieläkään oo ihan parantunu tästä flunssasta, käytiin tänään Ghanalaisissa häissä Lilin ja Naomin kanssa ja maanantaina on luvassa jotain itsenäisyyspäivänjuhlintahommia, marsseja jne. Aattelin niistäkin kertoa ja tehdä postauksen sitten erikseen.