School and work, work and school

Marieken herätyskello soi ekan kerran 6.10, sitte 6.20, sitte mun herätyskellon kanssa yhtäaikaa 6.30. Lopulta noustaan sängystä siinä 6.45-6.50 vaikka seittemältä ois hyvä lähtee jo käveleen. Ei kyllä melkein koskaan ihan siihen keretä mutta siinä vähän jälkeen seittemän tepastellaan jo tuttuja reittejä meiän "omien" lasten luo. Mää jään vähän aikasemmin matkalla ja meen hakeen lapset kotoa ja kävelen pysäkille niitten kanssa. Bussia ootellaan yleensä 15min-1h riippuen vähän kaikesta. Bussimatka kestää taas lähemmäs 1h ja siellä meiän tehtäväksi on muodostunu suurimmaksi osaksi pienimpien sylissä pitäminen (bussissa ei oo yksinkertaisesti riittävästi paikkoja kaikille) ja kattominen että kaikki istuu ja ettei ne oo oo muutenkaan missään vaarallisissa paikoissa, sillä kaikki opettajat ei siellä bussissa siitä näytä aina jaksavan välittää. Mielentiloista riippuen.

Mun lapset pysäkillä

Takas koululla katotaan että lapset päätyy kouluun ja sitten syödään yleensä aamupala ja päivän aikana meillä on sit 1-3 oppituntia jotka pidetään. Mää opetan creative artsia, Marieke opettaa saksaa ja Lili ranskaa. Yks päivä viikosta meillä on lesson free. Mulla se on perjantai 😎.

Lasten koulupäivä kestää karkeesti 8-15 joka päivä ja sen aikana niillä on 7 vaihtelevan pitusta oppituntia ja yksi pitkä break (10.15-10.35) ja tunnin mittainen lunch klo 12.30. Keskiviikkosin heti aamusta koko koululla on "worship" tuokio ja useimmiten myös lounaan jälkeen koulun loppuun asti luokilla 3-6 on cadet(?), joka siis tarkottaa lähinnä marssimisen harjoittelua tulevaisuutta varten, koska oon ymmärtäny, että täällä miesten sekä naisten on suoritettava vuoden mittainen asevelvollisuus. Perjantai on kans normaalista poikkeava päivä siten, että silloin koulu saattaa loppua vähän aikasemmin, koska lounaan jälkeen ei oo normaaleja tunteja vaan "Quizzes & Games". Yhtenä päivänä pelattiin esim. futista 😊. 
Koulussa on melkein poikkeuksetta ruokana rice and pepper stew ja raha tätä ruokaa varten kerätään joka päivä aamulla koulubussissa, mikä tarkottaa siis sitä että yks mun tehtävistä lapsien haun yhteydessä on myös kerätä heiltä canteen-raha. Ja ainiin, koulussa pidetään koulupukuja.

Creative Arts

Tavallaan oon onnellinen että sain pidettäväksi just tän aineen, koska taiteet on lähellä mun sydäntä ja koska creative arts on aika laaja käsite, joten voin aika vapaasti tehä mun tunneista omannäkösiä. Mutta jo tässä vaiheessa oon toisaalta törmänny jo hienosiin ahistuksiin ku on liikaakin valinnanvaraa. Tai että ei oo mitään yksinkertasta raamia, niinku kielissä vaikka on helppo ottaa esim värit, kuukaudet jne. ja opettaa niitä.
      Käytinki sitte yhen iltapäivän vaan ihan siihen että yritin keksiä kaikkea mahollista erilaista tekemistä ja myös jotain teoreettisempaa. Keksinki jotain: kaikkien kuvisjuttujen lisäksi haluaisin myös tanssia lasten kanssa ja mahdollisesti tehä myös jotain draamajuttuja sekä suurellä EHKÄllä opettaa jotain perusjuttuja valokuvauksesta, tai pikemminki kuvien ottamisesta kameralla 😃. Silleen projektiluontosesti. Siihen tarvin tosin enemmän aikaa ja sitä pitää vielä pohtia sillä tällä hetkellä uskaltaisin ehkä yhden luokan kanssa sitä kokeilla. Jotain musiikillista ois kans hirveen kiva puuhailla mutta koululla on ainoastaan yksi rumpu. Sama materiaalien puute on tullu myös vastaan kuviksen kanssa, nii on ollu vähän hankalampi keksiä tekemisiä tunneille.
         Tähän mennessä oon lähinnä vaan piirrelly eri juttuja. Verbejä, tunteita, mallista ja sen sellaista. Yritän olla luova 😃.

Marieke & Samuela

Lili & toinen Isaaceista

Koulun loppuessa noin kolmelta lapset pakataan koulubussiin ja siinä sitten liikkuvassa saunassa hikoillaan lasten kanssa ku vesiputoukset kunnes oma pysäkki tulee ja sit aina kaks meistä kolmesta on viemässä lapset kotiinsa ja kävelemässä sieltä omaan kotiin. Tämä siksi, että kotiinpaluubussi on aina kaikista hankalin, kaaoottisin ja väsyttävin ja myös siks, ettei meitä tarvita enempää ku kaks siihen hommaan. Meillä on vuoropäivät: tänään oli Lilin ja Marieken päivä, eli mulla oli vapaata, jee! Huomenna ja ylihuomenna on taas mun vuoro.

Koulun aulaa, päässä näkyy pari luokkahuonetta

Yks luokkahuoneista

Huone joka joskus oli kuulemma kirjasto, mutta nyt siellä on pari kertaa pidetty worshipia

Vanhojen vapaaehtosten kättenjälkiä ruokalan ovella

Ruokala

Koulun sisäänkäynnin toisella puolella oleva world map

Ja tämä maailmankarttaa vastapäätä

Sitte meiän työpäivä onki ohi ja loppuilta on vapaata! Harvoin kuitenki jaksetaan mitään ihmeellistä tehä, sillä joka päivä on omalla tavallaan väsyttävä. Toissapäivänä jaksettiin jopa käydä 700m päässä olevassa Koraf Mallissa jos sieltä ois löytyny kenkiä mulle, mutta ei löytyny (damn ku ois tosi tarve). Normaalisti siis sit kuunnellaan musiikkia, kirjotetaan päiväkirjaa tms, luetaan, jutellaan, suunnitellaan tekemistä tuleville viikonlopuille ja mahdollisille lomille ja nyt viimeaikoina ollaan katottu myös Greyn anatomiaa, ku edellinen vapaaehtonen oli jättäny tänne melkein kaikki kaudet!!

Koulu & koulun piha

Okei, latasin tänne lopuksi nyt vielä ekan pikkuvideon, minkä otin puhelimella tänä aamuna worshipista, en tiiä toimiiko ja kuinka surkea laatu tuossa on (näyttää aika pahalta ainaki tässä, en nimittäin ite pysty sitä vielä kattomaan), mutta let's see, pahoittelut jos ei saa mitään selvää..😐

Yli kuukausi ja lapset.

Yli Kuukausi Afrikassa. Yli Kuukausi Ghanassa. Mitä?

Hämmennystä. Kiitollisuutta. Sairastelua. Mietteitä. Ja vielä vähän enemmän mietteitä.
Hikeä. Kuumuutta. Sähkökatkoja.
Tanssia. 
Uusia ystäviä. Musiikkia. Saksan kieltä. Twitä. Jännitystä.
Naurua. Paljon hymyjä. Raivoa ja vihastusta. Kärsimättömyyttä. Keskusteluja. 
Aikaisin heräämistä. Riisiä. Paljon riisiä. Myrskyjä.
Stressiä. Rauhoittumista. Tylsyyttä. Uusia asioita. Mahatauti.

Ja rakkautta.

Yks päivä tässä noin viikko sitten koulubussissa istuessa lapsia viedessä kotiin erityisen rasittavana päivänä mun kehoon vaan valu ihan odottamatta tietosuus siitä että tää on oikeesti nyt mun arkea täällä. Ja tää on nyt mun koti.  Ihanniinku Suomessa Oulu ja Muhos hoodit missä ennen pyörin, nii nyt pyörin täällä. Kaikki tää "mökkielämään" Suomessa verrattava elo, nää pikkukylät jotka koulubussi kiertää hakiessa lapsia kouluun, nää tutut naamat ja myös vähemmän tutut naamat joita joka päivä tervehin ja joiden kanssa vaihan kuulumisia, trotrot, lapset - koulun sekä orpokodin - ja kaikki eri kojut joita tässä ympäristössä on ja missä niistä tiedän tarpeitten mukaan käydä. Ei enää tunnu siltä että okei, oon täällä Kumasissa vaan muutaman viikon ja sitte vaihdan taas paikkaa. Ei, vaan mää asun täällä. Oon töissä täällä! Ja siltä se nyt myös tuntuu. Itseasiassa tuona päivänä tää tajuaminen muutti kyllä itseasiassa mun asenteen siihen päivään ja sit illalla tunsin vaan kiitollisuutta siitä että mulla on mahdollisuus kokea tällasiaki asioita.

Mindset on muutenki ollu kyllä vähän koetuksilla viimesen viikon ajan enemmän tai vähemmän erinäisistä syistä.

Joinakin aamuina lapset on hankalia: kestää ikuisuus päästä kodilta lähtemään ja kävellä 300-400m koulubussipysäkille syystä jos toisesta. Joku itkee, ei halua lähteä kotoa, ei suostu kävelemään, toinen ei suostu antamaan canteen-rahaa, toinen varastaa toisen ruokaa, härnää, lyö tai tappelee muuten vaan. Sitten pysäkillä pätee perussääntö: mitä isommat, sitä pienet perässä ja tämähän tietenkin aiheuttaa ongelmia sillä mun lapset on 3-4 ja 7 vuotiaita joten isotkaan ei ole kovin isoja ja tietenki hirveen luovia tekemisissään ja yrittäessään huijata mua 😃

Joinaki aamuina kaikki menee taas hyvin ja sujuvasti ja sisarukset auttaa toisiaan ja isommat pienempiä ja pienet jakaa tikkareita keskenään ja sillon sydän vaan sulaa. Tai kun joku tietty pieni itkee ja tulee hakemaan susta turvaa kädet ojossa, tai haluaa sun syliin istumaan ja nukahtaa siihen tai vaikka päivän päätteeksi heiluttaa ja hymyilee sulle hyvästiksi. Lapset tekee päivistä uuvuttavia, mutta osaa ne kyllä myös piristää ja saada sydämiä pakahtumaan 💗

Sopeutumishommia

On tääki ku en saa päiviteltyä ku 2 viikon välein, mutta lupasin itelleni että en aio ottaa ylimäärästä stressiä tästä, koska pää tulee olemaan ja on jo täynnä kaikkea muutaki anyway. Ois kuitenki paljon asioita mielessä mistä haluaisin kirjottaa, joten varmaan kategorioin niitä vähän eri postauksiin.

Oon nyt ollu Ghanassa 3 viikkoa ja projektissa 2 viikkoa. Toisaalta aika ei tunnu menevän mitenkään erityisen nopeesti, mutta tuntuu että ekasta Accra viikosta on ikuisuus koska siellä kaikki oli kuitenki niin erilaista vielä. Toisaalta taas täällä projektissa oleminen on tuntunu muutamalta ihan tosi pitkältä päivältä. Joskus myös tulee melkein hätä, että ku viikon päästä oon ollu täällä jo kuukauden, enkä oo tehny vielä oikein mitään? Vaikka oon kokenu ja tehny jo vaikka mitä, paljon enemmän ku oisin vaikka Suomessa 3 viikon aikana pystyny. Mutta kärsivällisyyttä Siiri. Kyllä sää ehit oppia ja ehit nähä ja ehit nauttia ja tuntea. Patience is the key here.
Toiseksi motoksi meillä Marieken kanssa on muodostunu "we'll get used to it", niin kuumuuden, torakoiden, moskiittojen ku senki kanssa että täällä on tosi tärkeetä ja tervehtiä vastaantulevia ihmisiä ja kysyä miten menee. Ja vastata sit siihen että hyvin menee. Aina. Vaikka joskus pitkän päivän jälkeen ei ollenkaan jaksais näin suomalaisena välittää semmosista.

Minä ja Marieke "koulupuvuissa" (= musta hame ja valkoinen/sininen paita)

Tässä postauksessa voisin kertoa vähän, millasta täällä on ollu asua nää ekat pari viikkoa ja millanen ympäristö täällä on. Koulusta ja töistä en vielä hirveesti pysty kertomaan koska tuli pari muuttujaa (= pikku kuumeilua ja jo toinen sairaalareissu Ghanassa 2 viikon sisään hillittömän nenäverenvuodon takia) jotka sekotti koko töitten alotuksen, mutta ens viikolla mun ois tarkotus pitää ensimmäiset Creative Arts tunnit! Siitä sitten lisää erillisessä postauksessa ku oon jotenki saanu tartuttua koulun rytmiin kiinni.

Vasemmalta oikeelle: Marieke, Paulina ja Lili. Paulina ehti tosin lähteä jo muutama päivä sitte.

Meillä täällä Columbus orphanagessa asuu meidän ja Naomin ( vastaa lähes kaikesta täällä.) lisäksi n. 20 lasta, joiden kaikkien nimiä en kyllä vieläkään millään muista, mutta kyllä mä vielä. Tässä koulun ja meidän huoneitten takana/vieressä on kirkko, joka pitää tosi isoa ääntä ihan joka ilta, mutta päivisin aina maanantaisin, keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Joskus herään yöllä puol kolmen aikaan ja kuulen edelleen huutoa kirkon suunnalta, mutta yleensä oon päivän jälkeen niin puhki, että nukun kuuroilla korvilla läpi yön. Kiinnostais kyllä tietää, mitä siellä oikein tehään 4h, joku sunnuntai me mennään kyllä kattomaan mitä siellä oikein tapahtuu.

Hetkeä ennen myrskyä, joita on viime päivinä ollu iltasin aika paljon. Voisin istua ulkona ja kattoa sitä salamointia ikuisuuden.

Kuukin roikkuu.

Ollaan käyty myös pari kertaa tässä parin viikon aikana Kejetia marketilla, mikä on varmaan väsyttävin paikka missä oon ikinä käyny, koska se on niiin täynnä kaikkea. Pystyt ostamaan sieltä mitä ikinä haluat, se on täynnä värejä, täynnä ihmisiä, trotroja ajaa kaikkien keskellä ja sun pitää yrittää puikkelehtia siellä ihmisten ja autojen ja kojujen seassa ilman että kukaan tarttuu sua kädestä että joudut sun seurueesta eroon. Mutta kaikesta siitä väsyttävyydestä huolimatta se on kyllä ihan must see paikka koska se jos mikä on elämää täynnä.

Kuva on googlesta, mutta tästä saatte käsityksen.

Pyykit täällä pestään käsin ja se on kyllä rankkaa, varsinki, ku ulkona on on niin kuuma aina. Kuumuus sekä hygieniatason lasku onki mulle varmaan hankalimmat kulttuurishokin aiheet tällä hetkellä täällä. Täytyy muistaa juoda paljon ja koko ajan vettä ja kestää hikistä oloa ja hikeä kaikkialla. Ja se että kaikki mitä syöt tai juot on vähintäänki lämmintä. Sit täytyy kestää se, ettei pysty pesemään käsiä saippualla niin useasti ku haluais. Nyt ku mietin mun käsien pesun määrää kotona Suomessa ja täällä nii Suomessa oon kyllä ollu melkeinpä pakkomielteinen koko käsienpesun kanssa. Enpä semmostakaan koskaan tullu ajatelleeksi. Joskus hankalalta tuntuu myös se, etten ymmärrä twitä vielä ollenkaan, joten lapsia on välillä hankala ymmärtää, sekä aikusia, jotka ei osaa englantia. Haluaisin kovasti oppia sitä kieltä, mutta tällä hetkellä tuntuu, että oon oppinu enemmän saksaa, ku twitä 😄.
     Nyt kuulostan jotenki kauheen negatiiviselta, mutta ajattelen näitä ihan positiivisessa sävyssä, koska koen, että mulla on aika hyvä asenne kaikkea kohtaan mitä täällä koen. Ja just tällasta tulin tänne hakemaan. Pois kaikesta tutusta ja normaalista. 3 viikkoa täällä ja osaan arvostaa jo niin paljon asioita erilailla.

Koti-ikävä ei oo ehtiny yllättää vielä muutenku siinä muodossa, että mulla tekis ihan hirveesti mieli koko ajan ruisleipää, jossa on päällä juustoa ja tuoretta kurkkua. Ja en ees syöny kotona ruisleipää usein, nii tuli vähän yllätyksenä että asia, mitä mulla tuli ekana täällä ikävä, oli ruisleipä 😂.

Nyt meillä on menossa meidän eka loma täällä olon aikana, koska maanantaina on 6th of March eli Ghanan itsenäisyyspäivä ja Ghana täyttää 60 vuotta. Maanantaina ei siis oo koulua eikä myöskään tiistaina. Vaikka en vieläkään oo ihan parantunu tästä flunssasta, käytiin tänään Ghanalaisissa häissä Lilin ja Naomin kanssa ja maanantaina on luvassa jotain itsenäisyyspäivänjuhlintahommia, marsseja jne. Aattelin niistäkin kertoa ja tehdä postauksen sitten erikseen.